Yhtään hömppää enkä töyhtötiaista en ole onnistunut näkemään tänä talvena. Viime vuonna sentään näin hömötiaisen. Kauniit kuvat näistä pikkuisista ja tietysti tikkaherrastakin olet ikuistanut.
Samaa harkitsin minäkin, mutta koska otsikkona on nyt ’piharuokalassa’, pitäähän sitä ruokaakin olla näkyvillä. Toisen kerran sitten taas ilman kökkäreitä… Kiitos.
mukavaa noita lintujen touhuja on tarkkailla ja kuvatakin, kuten sinä. Hienot kuvat. Omalla lintulaudalla vierailee sinitiaiset, talitiaiset ja hömötiaiset. Punatulkkuja, närhi, sekä pari oravaa. Kuusitiaisia en ole nähnyt, en tänä talvena töytistäkään.
Kiitos, aimarii. Tänään kävin tarkkailemassa koskikaroja naapurikunnan Viitasaaren puolella. Pianhan ne alkavat palailla taas kotiseuduilleen pohjoiseen Norjaan. Mutaa nämä pikku ystävät jäävät.
Mukavat on sulla ruokavieraat taas siellä.
MInäkään en olisi rajannut tuota talia pois kuvasta, tuo ”ruokalassa” -tilanne on kuvana mielenkiintoisempi kuin vain pelkkä lähikuva/lajikuva linnusta.
Lumisade tekee kaunista taustaa hömpälle ja tikalle. Hauskaa kun punaista on sekä tikassa, oksissa että himmeästi myös taustassa.
PIeni lumisade ei tosiaan estä kuvaamista, tosin valoa on vähemmän eikä kaikkia sävyjä saa kuvaan. Mutta aurinkoisia säitä on viikonvaihteeksi luvattu. Pönötyskuvat ovat aika tylsiä, vaikka kyllä niitäkin tulee räpsittyä ihan riittävästi. Kiitos, uuvana.
Oi mitkä herkkupäivät kavereilla onkaan!
Joka päivä on tarjolla herkkuja heille.
Yhtään hömppää enkä töyhtötiaista en ole onnistunut näkemään tänä talvena. Viime vuonna sentään näin hömötiaisen. Kauniit kuvat näistä pikkuisista ja tietysti tikkaherrastakin olet ikuistanut.
Kiitos, Tiitsa. Meillä näitä on ihan mukavasti, myös kuusitiaisia näistä harmaista on paljon. Sinit ja talit päälle.
Hyviä tinttikuvia, joista olisi voinut rajata talikökkäreen pois. Toisaalta toimivat tilannekuvina. Käpytikastakin tykkään.